3DBear yhteistyökumppanina Opetushallituksen hankehauissa

Kalkunvuori 3 D Bear (4 of 50) (1).jpg

Opetushallitus julkaisi viime kuussa kaikki varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta ja sekä lukio-opetusta koskevat valtionavustukset haettaviksi, tällä kertaa yhtenä kokonaisuutena. Yhteensä haettavana on noin 70 miljoonaa euroa. Kyllä, luit oikein, noin 70 miljoonaa euroa! Painopisteisiin kuuluvat tänä vuonna mm. innovatiiviset oppimisympäristöt yleissivistävässä koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa, positiivinen diskriminaatio varhaiskasvatuksessa ja koulutuksellinen tasa-arvo esi- ja perusopetuksessa. Koulutuksen järjestäjillä on mahdollisuus hakea tätä valtionavustusta sähköisesti 21.3. asti. Tarkempiin hakuehtoihin pääset tutustumaan täällä.

3DBear on tehnyt jo useana vuonna onnistuneesti hankkeita kuntien ja oppilaitosten kanssa. Viime vuonna Innovatiivisten oppimisympäristöjen kehittämiseksi aloitimme yhteistyön Kaarinassa PLEAR-hankkeessa (Planning Learning Environment with Augmented Reality). Lisättyä todellisuutta ja 3d-teknologiaa hyödynnetään osallistamalla oppilaat ja opetushenkilöstö Piikkiön, Valkeavuoren ja Piispanlähteen yhtenäiskoulujen oppimisympäristöjen kehittämiseen. Oppilaat suunnittelevat nimittäin uusia koulurakennuksia itse! Hanke vastaa opetussuunnitelman tavoitteisiin tekemällä oppilaista aktiivisia toimijoita oppiainerajat ylittävissä projekteissa ryhmäytyen, osallistamalla henkilöstöä jo suunnitteluvaiheessa ja huomioimalla kestävän kehityksen tavoitteet. Hankkeen alkumetreistä voit lukea Keijo Sipilän artikkelista.

Esimerkki oppimisympäristön suunnittelusta: oppilaat suunnittelevat Ison Omenan palvelutoria uudella tavalla Espoossa.

Lohjalla vastaavasti aloitettiin Elämyshuoneista lisävirtaa varhaiskasvatukseen -hanke. Neljä päiväkotia on tutustunut lisättyyn todellisuuteen ja sen käyttöön pedagogisista lähtökohdista ja osallistamisen välineenä. Tavoitteena on rakentaa oppimista, pelillisyyttä ja tarinallisuutta tukevia oppimisympäristöjä siten, että myös lapset ja vanhemmat osallistuvat oppimisympäristön ja toiminnan suunnitteluun digilaitteiden avulla. Koulutimme päiväkotien henkilöstön hyödyntämään lisättyä todellisuutta saduttamiseen ja tarinallisuuden välineenä.

Lisätty todellisuus innostaa myös eri ikäisiä tyttöjä teknologian käyttöön ja kertomaan sen avulla omia tarinoitaan.

Lisätty todellisuus innostaa myös eri ikäisiä tyttöjä teknologian käyttöön ja kertomaan sen avulla omia tarinoitaan.

Viime vuoden lopussa päättyi Opetushallituksen rahoittama  Pänttäyksestä printtaukseen -kärkihanke jota koordinoi Espoon Kristillinen koulu. Se oli monen toimijan kokeilun kehittämisen ja innovoinnin kärkihanke, joka toi 3D-tulostuksen ja robotiikan luontevaksi osaksi uuden opetussuunnitelman käyttöönottoa. Hankeessa nivottiin 3D-tulostus ja robotiikka osaksi perusopetuksen digitaalisia oppimisympäristöjä. Sisältöjä kehitettiin eri puolilla Suomea olevien yksityisten ja kunnallisten peruskoulujen, Metropolia ammattikorkeakoulun ja 3DBear:in kanssa, joka vastasi hankkeen 3d-teknologiasta ja pelillisestä kehityksestä.

Kauniaisissa oppilaat pääsivät Opetushallituksen rahoittaman osallistavan hankkeen myötä suunnittelemaan koulunsa oman pihan lisätyssä todellisuudessa. Yläkoulun oppilaat osallistuivat projektissa ideointiin, suunnitteluun, toteuttivat pihan pienoismallin 3d-tulostetuista elementeistä ja jakoivat ehdotuksensa kaupungin päättäjien kanssa. Lopputuloksena toteutettiin oppilaiden itsensä suunnittelema piha.

Kasavuori-1.jpg
Kasavuori-2.jpg

ITK-tapahtumassa Aulangalla 22.3. kerromme Jätkäsaaren peruskoulun kanssa tekemästämme projektista, jossa koulu ja oppilashuolto hyödynsivät lisättyä todellisuutta tunnetaitojen harjoitteluun. Oppilaat kertoivat omia tarinoitaan sovelluksessa ja sanoittivat tunteitaan kouluympäristössä. Tämä sopii tunnetaitojen harjoitteluun hyvin, koska oppilaan on helpompi käsitellä tunteitaan etäännyttäen itsensä teknologian avulla tarinasta.

Tunnetaitojen harjoittelua esi- ja alkuopetuksessa lisätyn todellisuuden avulla.

Tunnetaitojen harjoittelua esi- ja alkuopetuksessa lisätyn todellisuuden avulla.

Me 3DBearilla haluamme osaltamme olla kehittämässä suomalaista koulutusjärjestelmää ja opetusta vieläkin paremmaksi ja oppilaslähtöisemmäksi vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita sekä auttaa opettajia tässä työssä. Mitä ajatuksia teillä on teknologian käytöstä tulevissa hankehauissa? Ota yhteyttä maria@3dbear.fi. Olemme kumppani, johon voitte luottaa ja joka saa tuloksia oikeasti aikaan. Tehdään tämä hankehaku yhdessä!

3DBearin lisätyn todellisuuden sovellus valittiin helmikuussa Yhdysvaltojen Educaa vastaavassa tapahtumassa FETCssä Applen AR- ja VR-sovellusten listaukseen.

3DBearin lisätyn todellisuuden sovellus valittiin helmikuussa Yhdysvaltojen Educaa vastaavassa tapahtumassa FETCssä Applen AR- ja VR-sovellusten listaukseen.